Broholminkoira tunnettiin jo keskiajalla Gudmen pikkukylässä Fynin saarella sijaitsevassa Broholmin linnassa. Alun perin tanskalaiset koirat olivat kuitenkin melko pieniä ja pystykorvatyyppisiä, minkä vuoksi rodun mastiffityyppisten esi-isien uskotaan saapuneen maahan ryöstöretkillä olleiden viikinkien mukana Britteinsaarilta noin 700-1000-lukujen aikoihin. Teoriaa tukee vahvasti se, että vanhasta viikinkikylästä löydetty koiran luuranko muistuttaa muodoltaan nykyistä broholminkoiraa. Toisessa entisessä viikinkimaassa Ruotsissa oli kehittynyt omaksi rodukseen nyt jo sukupuuttoon kuollut mastiffi dalslanninkoira, mikä myös antaa olettaa viikinkien vieneen englantilaisia mastiffeja kotimaihinsa.

Näitä englantilaisperäisiä mastiffeja risteytettiin myöhemmin (englannin)mastiffien ja tanskandoggien kanssa. Se on koko olemassaolonsa ajan toiminut kodinvahtina, mutta alun perin se myös vartioi ja ajoi karjaa. Rotu oli puhdas jo 1700-luvulla ja 1800-luvulla se ei ollut vielä ollenkaan harvinainen rotu, eikä varsinkaan Kööpenhaminassa. Koiria näkyi usein makoilemassa teurastajien liikkeiden edessä, mistä johtui parin vuosisadan takainen nimitys teurastajankoira. Sillä ei siis ole mitään tekemistä rodun luonteen kanssa, sillä se on ystävällinen ja rauhallinen.

Rotua käytettiin myös metsästykseen 1600-luvulla. Se saavutti Tanskan kuninkaallisten suosion, mutta sen kanta romahti nopeasti kun parimetsästys kiellettiin. 1800-luvun lopulla käyttöön tuli tanskalainen nimitys broholmeren kuninkaan riistanvartijana toimineen Broholmin kreivin Niels Frederik Bernhard Sehestedin mukaan. Rodun elvyttäminen oli hänen ansiotaan, ja hän aloitti sen etsien oikeanlaisia rodun edustajia eri puolilta maata. Moni sai häneltä koiran ilmaiseksi, jos lupasi kasvattaa pentueen.

Rodun kuuluisimpiin harrastajiin lukeutuivat muun muassa kreivitär Danner ja hänen puolisonsa Kuningas Fredrik VII. Eläimen sukupuolesta riippumatta kreivittären koirien nimi oli aina Holger ja kuninkaan koirien Tyrk. Vuonna 1886 järjestettiin ensimmäinen tanskalainen koiranäyttely, jossa kreivi Sehestedin perilliset sopivat keskenään broholminkoiran rotumääritelmästä ja kirjasivat sen ylös. FCI käytti tuota samaa kuvausta hyväksyessään rodun viimein vuonna 1982, vaikka se oltiin rekisteröity tanskalaisiin jalostuskirjoihin jo vuodesta 1887.

Jalostusohjelman myötä broholminkoiria kasvatettiin myös Kööpenhaminan eläintarhassa vuosina 1859-1921, minkä aikana siellä syntyi peräti 200 pentua. Samanaikaisesti Tivoli-huvipuistossa mustia yksilöitä käytettiin vahtikoirina. Rotua uhkasi sukupuutto myös 1900-luvun alussa virusten ja sisäsiitoksen myötä. Vielä vuonna 1939 broholminkoiria tavattiin näyttelyissä, mutta toinen maailmansota oli viimeinen niitti rodun katoamiselle.

Tanskan kennelliitto julkaisi vuonna 1974 artikkelin jo lähes sukupuuttoon kuolleesta broholminkoirasta. Siihen vastasi 11-vuotiaan rekisteröimättömän uroksen omistaja, joka sai rodun kriittisen tilanteen vuoksi luvan ilmoittaa koiransa näyttelyihin nimellä Gamle Bjørn Fra Helsinge. Uros sai tuomarit vakuuttuneiksi siitä, että se oli juuri oikeantyyppinen yksilö. Julkisuuden ansiosta osa Kööpenhaminan eläintarhassa aiemmin kasvatettujen koirien jälkeläisistä löydettiin ja rotu saatiin elvytettyä.

Luonne

Broholminkoira on rauhallinen, ihmisystävällinen ja tarkkaavainen, mutta on silti kotona ollessaan hyvä vahtikoira. Aggressiivisuus on vakava virhe eikä ole rodulle ominaista. Koira ei ole tyynestä olemuksestaan huolimatta laiska, vaan jaksaa tarvittaessa hyvinkin pitkiä lenkkejä. Se ei kuitenkaan ole hyperaktiivinen kuten esimerkiksi jotkin paimenkoirat. Suomalaisista broholminkoirista monille on tehty MH-luonnekuvaus, ja esimerkiksi viimeisimmän pentueen vanhemmista molemmat ovat suorittaneet sen.

Ulkomuoto

Koira on ulkonäöltään hyvin suurikokoinen ja raskasrakenteinen: urosten säkäkorkeus on 75 cm ja narttujen 70 cm ja paino vaihtelee 40-70 kg:n välillä. Suorakaiteen muotoisessa rungossa on suora selkä ja syvä rintakehä. Raajat ovat lihaksikkaat ja voimakkaat. Tummanruskeat tai tumman meripihkan väriset silmät ovat pyöreät ja keskikokoiset. Karkea karva on aina lyhyttä. Tämän mustamaskisen rodun väritys vaihtelee useimmiten kellanruskeasta vaaleankeltaiseen. Musta muunnos on harvinaisempi, mutta nykyisin yhtä lailla virallisesti hyväksytty. Käpälissä, rinnassa ja hännänpäässä saa olla valkoisia merkkejä.

Terveys 

Broholminkoira on terveempi kuin muut kokoisensa rodut keskimäärin, ja sen geenipooli pyritään pitämään mahdollisimman laajana. Monet jalostukseen käytetyt yksilöt eivät ole muotovalioita, vaan tasapainoinen kokonaisuus on ollut painopisteenä, ja mahdollisimman monen jalostuskelpoisen koiran käyttäminen matador-urosten sijaan onkin yksi jalostuksen tavoitteista. Rodun keskimääräinen elinikä vaihtelee 7 ja 12 vuoden välillä.

Yleisyys 

Broholminkoiria on nykyisin Tanskan lisäksi muun muassa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Puolassa ja Alankomaissa. Tästä huolimatta peräti 90 % populaatiosta elää kotimaassaan, eikä koiria ole viety ulos maasta ennen vuotta 1998. Tämä johtuu osittain tiukoista jalostussäännöistä. Suomen noin 200 koiran populaatio on siis tilanteen huomion ottaen melko suuri muihin maihin paitsi Tanskaan verrattuna.  Suomen Broholmeryhdistys ry. on rodun virallinen yhdistys Suomessa. 

Tuontikoirien määrä on lisääntynyt merkittävästi vuoden 2012 jälkeen, jolloin Suomeen perustettiin Broholmer Finland ry, jonka tärkeimpiä tavoitteita on edistää broholminkoirien tunnettavuutta Suomessa ja ylläpitää kansainvälistä yhteistyötä.

Lähde Wikipedia 

Rotumääritelmä